Home The company Headhunting Media Search Placement Development Contact
 
 

 

Martelan ydinliiketoimintaa on uusien, muuttuvien ja inspiroivien tilojen suunnittelu, sisustaminen ja ylläpito.
Pohjoismaissa, Puolassa ja Venäjällä palveluksessamme oli vuonna 2010 600 henkilöä ja konsernimme liikevaihto oli 108 milj. euroa. Olemme markkinajohtaja Suomessa.
Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ OMX:n Pohjoismaisessa pörssissä. www.martela.fi

Projektipäällikkö hotellisegmentin myyntiin Helsinkiin

Projektipäällikkö vastaa hotellien ja muiden majoitustilojen sisustusratkaisujen myynnistä asiakasprojekteihin Suomessa.
Hän hyödyntää työssään Martelan ja sen yhteistyökumppaneiden laajaa sisustus- ja palvelutuotetarjoomaa. Projektipäällikkö työskentelee tiiviissä yhteistyössä hotellihankkeiden investoreiden ja operaattorien sekä rakennusprojektien arkkitehtien, suunnittelijoiden ja konsulttien kanssa. Laajojen hankekokonaisuuksien hallitseminen pieniä yksityiskohtia myöten on tärkeä osa työtä.
Projektipäällikkö kuuluu hotellisegmentin myyntiryhmään ja raportoi sen johtajalle Projektipäälliköllä on kaupallinen tai muu tehtävään soveltuva koulutus ja vahva kokemus investointihankkeiden myynnistä b-to-b -sektorilla. Kokemus palveluiden myynnistä huonekalu- tai sisustusalalta on eduksi. Segmentin asiakas- ja toimittajaorganisaatioiden tuntemus auttaa projektipäällikköä menestymään tehtävässä. Hänellä tulee olla valmiutta itsenäiseen ja liikkuvaan työhön.
Projektipäällikkö on aktiivisesti toimeen tarttuva, systemaattinen ja yhteistyökykyinen. Tehtävässä onnistuminen vaatii hyvää ratkaisumyynnin osaamista sekä kykyä pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen työskentelyyn.

 

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsulttijohtaja Jukka Tuli, mob +358 40 7417 330

Hakukoodi on "Mapropä1".

 

Örum Oy Ab on merkittävimpiä moottoriajoneuvojen varaosien ja lisävarusteiden kokonaispalvelun tuottajia Suomessa ja alan kiistaton edelläkävijä. Yhtiön toiminta perustuu asiakaskonsepteihin, luotettavaan logistiikkaan, korkealaatuisiin tuotteisiin sekä ammattitaitoiseen henkilöstöön.

Örum on jo yli 80 vuoden ajan palvellut ammattitaidolla vapaita jälkimarkkinoita auton varaosissa. Vanteissa ja lisävarusteissa automaahantuojat ja rengasketjut ovat tärkeitä yhteistyökumppaneitamme. Hyötyajoneuvopuolella tärkeä asiakasryhmä ovat kotimainen perävaunu- ja muu ajoneuvoteollisuus. Edustamiamme tuotteita myyvät hyvin varustetut auto- ja varaosaliikkeet ympäri Suomen.

Liikevaihtomme vuonna 2010 oli 52,2 miljoonaa euroa ja palveluksessamme oli 106 henkeä. Olemme osa suomalaista Mercantile-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 81,3 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 356. Pääkonttorimme on Espoossa. Lisätietoja www.orum.fi.

Tähän joukkoon tarvitsemme Sinua

LOGISTIIKKAPÄÄLLIKKÖ

Vastaat varastojemme toiminnasta ja henkilöstöstä, prosesseista ja budjetoinnista, varastojärjestelmiemme toiminnasta ja kehittämisestä sekä kuljetuslogistiikasta. Asetat toiminnalle tavoitteet, seuraat tehokkuutta, kehität ja raportoit. Varmistat osaltasi yrityksemme saatavuuden, kilpailukyvyn ja toimitusvarmuuden säilymisen. Teet tiivistä yhteistyötä muun organisaatiomme ja sidosryhmiemme kanssa. Sinulla on valmius kehittyä tehtäviesi myötä suurempiin haasteisiin.

Menestyt, kun Sinulla on kokemusta vastaavista, haasteellisista logistiikan tehtävistä, tehtävään sopiva koulutus ja kommunikointitaitosi ovat hyvät myös englanninkielellä. Tiedät miten prosesseja kehitetään, toimintaa analysoidaan ja osaat neuvotella. Olet sosiaalinen, energinen ja määrätietoinen ja osaat viedä eteenpäin useampaa asiaa samanaikaisesti.

Tule mukaan autovaraosabisneksen edelläkävijäyrityksen menestykseen. Saat tueksesi ammattilaisorganisaation osaamisen, mahdollisuuden kehittyä urallasi eteenpäin ja hyvät työsuhde-edut.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsulttijohtaja Sirpa Launos, mob. +358 40 768 6467

Hakukoodi on "OLP1".

Savox Communications Oy Ab on alansa markkinajohtaja, joka on keskittynyt tuottamaan kommunikaatioratkaisuja. Ratkaisut auttavat pelastamaan ihmishenkiä ja tehostavat erittäin vaativissa ympäristöissä työskentelevien henkilöiden suorituskykyä ja turvallisuutta. Asiakkaamme toimivat erilaisissa Palo-, Pelastus-, ja Viranomaistehtävissä ympäri maailman.

Savox Communications Group on kansainvälinen konserni, jolla on toimintaa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Suomessa toimipisteemme sijaitsevat Espoossa ja Savonlinnassa.
Toiminnan kehittyessä etsimme avainhenkilöä Espooseen, vastaamaan tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamisesta.

CHIEF SOFTWARE ENGINEER

Tehtävänä on vastata tuotteiden ohjelmistosuunnittelusta ja tuotekehitysprojektien spesifikaatioiden dokumentaatiosta. Johdat sisäistä ja ulkoista ohjelmistokehitystä. Osallistut käytännön ohjelmistokehitystyöhön ja vastaat projektien etenemisestä aikataulujen ja vaadittavien resurssien mukaisesti. Katsot kokonaiskuvaa, ennakoit projektien läpimenoon liittyvät mahdollisuudet ja riskit, sekä lasket tuottavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Kehität tavoitteiden seuraamiseen liittyviä mittareita sekä seurantatapoja ja dokumentaatiota. Vaikutat lisäksi tuotekehitykseen, laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Työhön liittyy myös Junior-tason SW Engineerien mentorointi.

Menestyt kun omaat kokonaisnäkemyksen ohjelmistojen suunnittelusta, kehittämisestä ja valmistamisesta. Olet halukas olemaan itsekin mukana käytännön työssä ja sinulla on vahva n. 3-5 v. kokemus Linux-maailmasta (audio) sekä radio- ja mobiili-tekniikoista. Ymmärrät ja hallitset projektien tuottavuuteen liittyviä taloudellisia tunnuslukuja. Sinulla on kokemusta kestoltaan ja luonteeltaan erilaisten projektien yhtaikaisesta johtamisesta.

Skills:
- Linux
- ARM processors
- TI OMAP platform
- Android
- TCP/IP UDP/IP socket programming
- ALSA audio
- Audio DSP algorithms
- Radio technologies
1. Bluetooth
2. WLAN
3. RFID/NFC
4. Other ISM (868, 915, etc.)

- Programming
1. C/C++
2. Java
3. Python
4. Qt
5. Scripting languages
6. Microsoft .NET / #C
7. Matlab

 

Yritys tarjoaa erittäin vastuullisen ja haasteellisen tehtävän kansainvälisellä näköalapaikalla, viimeisimmän tekniikan ja sovellusten parissa. Pääset avainrooliin käyttämään osaamistasi ja kehittämään toimintaa. Tehtävässä on kilpailukykyinen palkkaus ja edut.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsultti Harri Immonen, mob. +358 400 425 116 ja
Konsultti Markus Nieminen, mob. +358 44 361 0008

Hakukoodi on "CSWS3".

 

Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy tuottaa toimivia rakentamisen ratkaisuja, jotka säästävät energiaa ja lisäävät asumismukavuutta. Palvelemme asiakkaitamme vahvoilla tuotemerkeillä: akustiikkakatoissa Ecophon, kipsipohjaisen kevytrakentamisen ratkaisuissa Gyproc sekä rakennuseristämisessä ISOVER.

Olemme osa kansainvälistä Saint-Gobain -konsernia, joka on maailman johtava rakennustuotteiden toimittaja. Tärkeitä arvojamme ovat turvallisuus, energian säästäminen, ympäristöystävällisyys ja innovatiivisuus. Hyödynnämme koko konsernin maailmanlaajuista osaamista ja kokemusta asiakkaidemme eduksi.

Gyproc on Suomen johtava kipsilevyratkaisujen toimittaja. Kirkkonummella sijaitseva yksikkömme työllistää yli 100 henkilöä. Gyproc-ratkaisut kattavat mm. kipsilevyt, Gypsteel-teräsrungot, Glasroc-, Rigidur- ja Aquaroc-erikoislevyt, kipsilaastit sekä Gyptone-akustiikkatuotteet. Lisätietoja Gyprocista ja toiminnastamme löytyy osoitteesta www.gyproc.fi.

 

Toiminnan kehittyessä etsimme avainhenkilöä ja vaikuttajaa:

TUOTEKEHITYSPÄÄLLIKKÖÄ / JOHTAJAA

Tehtäväsi on johtaa tuotekehitystoimintaa ja vastata eri tuoteryhmien kehityksestä ja suunnittelusta. Visioit rakennusalan tulevaisuutta ja sen vaikutusta tuotekehitykseen sekä toteutat käytännön toimenpiteitä asiakastarpeen täyttämiseksi. Johdat tuotekehitystä yhteistyössä asiakkaiden, kumppanien ja Saint-Gobain innovaatiokeskuksien sekä eri maiden kanssa. Vastaat tuotekehityksen riskienhallinnasta, tuotekehitysprojektien läpimenosta, kustannuksista, tavoitteiden asettamisesta ja organisaation sitouttamisesta. Olet avainhenkilö ja linkki tuotannon ja myynnin välissä. Raportoit suoraan toimitusjohtajalle

Menestyt kun sinulla on kokemusta tuotekehitysprojektitoiminnasta joko vetäjänä tai osana projektitoimintaa. Omaat rakennusteollisuuden suunnittelupuolen kokemusta ja sinulla on laaja-alainen tekninen tausta ja osaaminen. Olet Innovatiivinen ja hahmotat liiketoiminnan mahdollisuuksia. Tunnet energiatehokkaat ratkaisut ja kykenet kehittämään niitä. Eritoten tunnet rakennusalan määräykset. Tunnet sopimuskäytännöt ja asiakasyhteistyöhön liittyvät vastuut. Sujuva suullinen ja kirjallinen taito suomeksi ja englanniksi kuuluvat osaamisalueisiin. Olet vahvasti tavoite- ja tuloshakuinen.

Yritys tarjoaa erittäin vastuullisen ja haasteellisen tehtävän kansainvälisellä näköalapaikalla. Pääset avainrooliin käyttämään osaamistasi ja kehittämään toimintaa tuottavammaksi. Tehtävässä on kilpailukykyinen palkkaus ja edut.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Myyntijohtaja Henrikki Artola, mob + 358 40 188 1475

Hakukoodi on "GTP2".

Bring on vahva Pohjoismainen logistiikka-alan toimija. Bringillä on kolme erityisaluetta: Express, Parcels ja Frigo. Kukin niistä on oman liiketoiminta-alueensa johtaja. Yhdessä ne antavat Bringille laajan tuote- ja palveluvalikoiman ja parantavat konsernin kilpailukykyä.

Bring Cargo on erikoistunut kansainväliseen lento- ja merirahtiin. Kotimarkkinamme ovat Pohjoismaat, joissa olemme laajasti edustettuna kaikissa maissa. Palvelemme omista toimistoistamme myös mm. Hollannissa, Iso-Britanniassa, Hong Kongissa ja USA:ssa. Bring Cargo on mukana vahvoissa globaaleissa yhteenliittymissä, joiden kautta voimme tarjota lisäarvoa, erittäin korkeatasoisia ja kilpailukykyisiä palveluja.
Bring Cargo laajenee Suomessa ja haluaa vahvistaa lento- ja merirahtiliiketoimintaa. Etsimme nyt uutta Air & Sea Sales Manager:ia.


AIR & SEA SALES MANAGER


Tehtäväsi on laajentaa lento- ja laivarahtiliiketoimintaa Suomen markkina-alueella. Tutustut aktiivisesti vientiä tai tuontia tekevien yritysten liiketoimintaan sekä tarjoat heille sopivia ja kustannustehokkaita logistiikkaratkaisuja. Vastaat yhdessä muun organisaation kanssa palvelutuotannosta järjestäen kuljetuksen oikea-aikaisesti ja varmasti koko kansainvälisen toimitusketjun läpi. Ylläpidät yhteyksiä kansainvälisiin lento- ja laivayhtiöihin, agentteihin, yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin. Liiketoiminnan kasvaessa olet mukana palkkaamassa tiimiisi lisää alan osaavia ammattilaisia.

Menestyt, mikäli olet myynnin kokenut ammattilainen ja sinulla on n. 3 - 5 vuoden kokemus lento- ja/tai laivarahtiliiketoiminnasta. Ymmärrät asiakkaiden liiketoimintaa sekä rahtitoiminnan lainalaisuuksia ja omaat hyvät neuvottelutaidot. Olet toimintatavoiltasi itsenäinen, dynaaminen ja aikaansaava myyjä. Sinulla on sujuva suullinen ja kirjallinen englanninkielen taito. Hyvä ruotsinkielen taito on selkeä etu.

Yritys tarjoaa sinulle kehittymismahdollisuuksia, paljon vastuuta, hyvät ja toimivat työkalut sekä kansainvälisen ilmapiirin.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Johtava konsultti Teemu Tiainen, mob + 358 40 199 0743

Hakukoodi on "ASSM3".

Aro Yhtiöt on talotekniikka-alan asiantuntija- ja palveluyritys. Vuonna 2011 konsernin liikevaihto oli 71,3 milj. euroa ja sen palveluksessa työskentelee lähes 500 henkilöä. Aro Yhtiöt konserniin kuuluvat Sähkö-Aro Oy, OVL Tekniikka Oy, Oulun Vesi ja Lämpö Oy sekä sijoitustoimintaa harjoittava Aroinvest Oy.Konserni on talotekniikka-alan johtavia yrityksiä Suomessa.

Konsernin talousjohtajan tehtävän painotukset liittyvät talouden suunnittelun eri osatekijöihin konserni- sekä tytäryhtiötasolla ja tehtävässäsi vaikutat voimakkaasti konsernin kasvustrategian toteutumiseen. Sinulla on kyky katsoa eteenpäin ja osata ennakoida yrityksen menestyksen kannalta kriittisiä tekijöitä. Vastaat taloushallinnon kokonaisjohtamisesta ja kaikkien yhtiöiden prosessikehityksistä sekä IT-toimintojen sujuvuudesta.

Toimit konsernin johtoryhmässä analysoimassa kokonaisuuden eri osa-alueita ja sinulla on kyky tuoda niihin uusia ratkaisuehdotuksia. Tehtäväsi on myös osallistua taloudellisten tavoitteiden asettamiseen sekä auttaa yrityksen johtoa päätöksenteossa.

Konsernin yhtiöiden liiketoiminta liittyy projektityöskentelyyn, joten sinulla on myös selkeää kokemusta projektien taloudelliseen tuottavuuteen liittyen.

Lupaamme, että pääset toteuttamaan itseäsi ja saat loistavan mahdollisuuden vaikuttaa konkreettisesti monella eri tasolla sekä tehtävää vastaavat kilpailukykyiset edut. Aro Yhtiöiden ammattitaitoinen henkilöstö on tukena tehtävässäsi.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsultti Harri Immonen, mob. +358 400 425 116

Hakukoodi on "ATAJ 3".

Oy Slamex Ab myy ja toimittaa ympäri maailman kaupungeille, kunnille, teollisuuslaitoksille ja urakoitsijoille laitteita, joilla autetaan asiakkaita koko vedenpuhdistuksen prosessissa. Yritys kuuluu Econet-konserniin.

Suunnitteluinsinööri

Tehtävänäsi on suunnitella uusia laitteita ja muokata olemassa olevia laite-piirustuksia niin että konepajat pystyvät ko. piirustusten pohjalta valmistamaan myydyt koneet ja laitteet. Osallistut myös hankintatoimeen olemalla mukana tarvittavien komponenttien ostoprosessissa. Halutessasi sinulla on myös mahdollisuus osallistua laajemminkin monipuolisiin projekteihimme.

Menestyt tehtävässä kun sinulla on kiinnostus ja kokemus konealaan ja osaat käyttää Autocad-ohjelmistoja suunnittelutyössäsi, sinulla on soveltuva konepuolen koulutus, olet päämäärätietoinen, tarkka ja ymmärrät kokonaisuuksia ja haluat jatkuvasti kehittää itseäsi ja oppia uutta. Voit onnistua ja menestyä tässä merkittävässä tehtävässä kun olet jo vankkaa kokemusta hankkinut ammattilainen tai olet vielä työurasi alkutaipaleella!

Yritys tarjoaa haasteellisen ja mielenkiintoisen toimenkuvan toimialallaan erittäin tunnetussa yhtiössä. Sinulla on mahdollisuus käyttää osaamistasi ja voit kehittyä kasvavan ja kansainvälisen konsernin organisaatiossa. Saat käyttöösi osaavan organisaation tuen ja työvälineet sekä konsernin edut. Tule vaikuttamaan tulevaisuuteesi!

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsulttijohtaja Kari Serjamaa, mob +358 40 750 0206

Hakukoodi on "ECSL".

Heinolan Sahakoneet Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi sahateknologiaa keskisuurelle ja suurelle sahateollisuudelle Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä, Australiassa, Japanissa ja Länsi-Euroopassa. Toimitamme kokonaisten sahalaitosten lisäksi sahalinjojen koneita, sahatavaran käsittelylaitteita, hakkureita sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmiä.
Heinolan Sahakoneet Oy:llä on vuosikymmenten tuoma ammattitaito sahalaitosten prosessien ratkaisuista. Kokemus ja luova ratkaisunhaku takaavat osaavan palvelun sahoille - yksittäisistä koneista täydellisiin laitoksiin. HEINOLA toimittaa asiakaslähtöisiä, luotettavia ja kustannuksiltaan tehokkaita ratkaisuja sahoille.

Tähän joukkoon etsimme nyt
MEKANIIKKASUUNNITTELIJOITA


sahateollisuuden koneiden ja laitteiden suunnittelu- ja tuotekehitystehtäviin.
Olet teknisesti koulutettu, englanninkielentaitoinen ja Sinulla on kokemusta kone- ja laitesuunnittelutehtävistä. Olet paineensietokykyinen, oma-aloitteinen ja vastuullinen. Haluat oppia uutta ja kehittää itseäsi. Olet aktiivinen, pystyt työskentelemään itsenäisesti ja luovasti mutta osaat toimia osana suunnittelu- ja projektiryhmää.
Tarjoamme kahdelle suunnittelijalle monipuoliset, vaihtelevat tehtävät kansainvälisissä projekteissa, osaavan ja motivoituneen suunnitteluryhmän tuen, nykyaikaiset työvälineet ja ohjelmistot, hyvät kehittymismahdollisuudet sekä kilpailukykyisen palkkauksen.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsulttijohtaja Sirpa Launos, mob. +358 40 768 6467

Hakukoodi on "HSKms".

Heinolan Sahakoneet Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi sahateknologiaa keskisuurelle ja suurelle sahateollisuudelle Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä, Australiassa, Japanissa ja Länsi-Euroopassa. Toimitamme kokonaisten sahalaitosten lisäksi sahalinjojen koneita, sahatavaran käsittelylaitteita, hakkureita sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmiä.

Heinolan Sahakoneet Oy:llä on vuosikymmenten tuoma ammattitaito sahalaitosten prosessien ratkaisuista. Kokemus ja luova ratkaisunhaku takaavat osaavan palvelun sahoille - yksittäisistä koneista täydellisiin laitoksiin. HEINOLA toimittaa asiakaslähtöisiä, luotettavia ja kustannuksiltaan tehokkaita ratkaisuja sahoille.

 

Kehitämme After Sales -myyntiyksikköämme ja haemme Sinua

AFTER SALES -MYYJÄ

varaosiemme ja huoltopalveluidemme aktiiviseen myyntiin. Asiakkaitasi ovat esimerkiksi sahat ja hakkuriurakoitsijat ympäri maailmaa. Sinulla on näkemystä ja intoa parantaa after sales - palveluitamme. Toimit tiiviissä yhteistyössä sekä myyntiorganisaation että huoltotiimimme kanssa. Osallistut uusien asiakaskohtaisten ratkaisuiden kehittämiseen. Olet valmis kasvamaan tiimissämme.

Sinulla on tehtävään sopiva koulutus ja kokemusta konepajatekniseltä alalta suunnittelu- tai myyntitehtävistä. Ymmärrät asiakkaan liiketoimintaa, olet vahvasti palveluhenkinen ja toimit asiakaslähtöisesti. Toimit itsenäisesti, rakentavasti ja konsultoivasti.

Tule mukaan kehittyvään ja kasvavaan yritykseen. Saat rakentaa tulevaisuutta kansainvälisessä toimintaympäristössä. Menestystäsi tukevat innostunut ja ammattitaitoinen henkilöstö ja laadukkaat tuotteet ja palvelut.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsulttijohtaja Sirpa Launos, mob. +358 40 768 6467

Hakukoodi on "HSKm".

Heinolan Sahakoneet Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi sahateknologiaa keskisuurelle ja suurelle sahateollisuudelle Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä, Australiassa, Japanissa ja Länsi-Euroopassa. Toimitamme kokonaisten sahalaitosten lisäksi sahalinjojen koneita, sahatavaran käsittelylaitteita, hakkureita sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmiä.
Heinolan Sahakoneet Oy:llä on vuosikymmenten tuoma ammattitaito sahalaitosten prosessien ratkaisuista. Kokemus ja luova ratkaisunhaku takaavat osaavan palvelun sahoille - yksittäisistä koneista täydellisiin laitoksiin. HEINOLA toimittaa asiakaslähtöisiä, luotettavia ja kustannuksiltaan tehokkaita ratkaisuja sahoille.

Vahvistamme projektiorganisaatiotamme ja tarvitsemme Sinua
PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ


Projektien kokonaisvastuulliseen toteutukseen. Työssäsi vastaat projektiesi toteutuksen aikatauluista, kustannuksista ja raportoinnista. Olet mahdollisuuksien mukaan mukana kaupanteossa ja osallistut hankkeiden esisuunnitteluun. Kehität myös projektiorganisaatiota ja Sinulla on valmius kehittyä esimiestehtäviin.
Olet teknisesti tai kaupallisesti koulutettu. Sinulla on vahva kokemus projektitoiminnasta kansainvälisessä toimintaympäristössä. Olet suunnitelmallinen, kielitaitoinen, hallitset kokonaisuuksia ja siedät painetta.
Tarjoamme mielenkiintoiset ja haasteelliset projektit kansainvälisessä ja monipuolisessa toimintaympäristössä, keskeisen roolin yrityksen menestyksessä ja kehittämisessä ja kilpailukykyiset edut.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsulttijohtaja Sirpa Launos, mob. +358 40 768 6467

Hakukoodi on "HSKpp".


InHunt Oy on yksi Suomen suurimmista Headhunting -ammattilaisista ja kokonaisvaltaisen rekrytoinnin edelläkävijä. InHunt toimii valtakunnallisesti, Pohjoismaissa sekä Länsi-Euroopassa. InHunt on tuotekehittänyt Headhunting-palveluja vastaamaan tämän päivän asiakastarpeita sekä nostanut palvelun luotettavuuden ja kilpailukyvyn aivan eri tasolle.

Asiakkaamme on kotimainen ja tunnettu kaupan alan yritys. Toiminnan kasvaessa ja kehittyessä yritys hakee nyt uutta käyttötavarapuolen Ostojohtajaa.

OSTOJOHTAJA

Tavoitteena on parantaa ulkoista ja sisäistä hankintaprosessia sekä parantaa tuotevalikoimaa vastaamaan enemmän kuluttajarajapinnan tarpeita. Toiminnan tavoitteena on pysyä strategian mukaisissa osto ja myyntibudjeteissa.

Tehtävänä on johtaa ja kehittää tuotelinjan sisäisiä ja ulkoisia osto- / hankintaprosesseja sekä vastata tuotelinjavalikoimasta. Ostojohtajana toimit esimiehenä ja johdat tuotelinjan ostoyksikköä. Luot toiminnan suuntaviivat, tavoitteet, mittarit ja teet seurantaa. Ostojohtajana vastaa kansainvälisistä tavarantoimittajayhteyksistä ja -sopimuksista.

Menestyt kun olet käyttötavarapuolen hankinnan kokenut ammattilainen, jolla on kokemusta myös yksikön johtamisesta. Olet kannustava ja vaativa esimies, joka osaa motivoida ja innostaa alaisiaan. Seuraat markkinoita ja omaat kokonaisnäkemyksen kuluttajien ostokäyttäytymisestä, trendeistä ja alan kilpailusta. Olet suoraviivainen ja tavoitteellinen johtaja. Ominaisuuksiltasi olet innovatiivinen, luottamusta herättävä ja tuloksentekijä.

Yritys tarjoaa erittäin haasteellisen ja vastuullisen tehtävän näköalapaikalta. Pääset avainrooliin käyttämään osaamistasi ja kehittämään toimintaa tuottavammaksi vapain käsin. Tehtävässä on kilpailukykyinen palkka ja edut.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsulttijohtaja Ville-Veikko Häkkä, mob +358 500 429 007

Hakukoodi on "CAOJ".


Alstom
luo innovatiivista ja ympäristöystävällistä tekniikkaa sekä voimantuotannon, sähkönsiirron että raideliikenteen aloilla. Alstom on rakentanut maailman nopeimman junan ja tehokkaimman automatisoidun metron sekä tuottaa lukuisiin energialähteisiin sovellettuja "avaimet käteen" -voimalaitosratkaisuja ja niihin liittyviä palveluja mm. vesi-, tuuli, aurinko, ydin-, kaasu- ja hiilivoimaloihin. Konserni työllistää noin 93,000 henkeä yli 100 maassa, ja sen liikevaihto tilivuonna 2010/11 oli 20,9 miljardia euroa.

Suomessa Alstom työllistää yhteensä noin 500 henkeä. Alstom Power toimii erityisesti teollisuuden ja voimalaitosten huollossa ja kunnossapidossa sekä myy ja markkinoi uusia laitteita ja ratkaisuja voimantuotantoon. ALSTOM Finland Oy:n Thermal Services -liiketoimintayksikkö hakee nyt uutta Sales and Business Development Directoria.

 

SALES AND BUSINESS DEVELOPMENT DIRECTOR

 

Tehtävänä on johtaa ja kehittää teollisuuden ja voimalaitosten kunnossapidon laite- ja ratkaisumyyntiä Suomessa. Toimit esimiehenä 12 myynnin ammattilaiselle, varmistat myyntiprosessien sujuvuuden ja tulostavoitteiden toteutumisen. Vastaat budjetoinnista, suunnittelusta, tavoitteista niin yksilö- kuin yksikkötasolla, toiminnan laadusta sekä seurannasta. Vastaat siitä, että asiakastarpeet ja myyntikenttä/-resurssit kohtaavat. Olet osa yksikön johtoryhmää ja raportoit Englantiin.

Menestyt, kun olet kokenut myynnin tai liiketoimintayksikön johtaja. Tunnet erittäin hyvin teollisuus- ja voimalaitosmarkkinan sekä osaat kehittää myyntitoiminnot ja -prosessit yhä enemmän asiakastarvetta vastaavaksi. Sinulla on kyky toimia suunnannäyttäjänä, johtaa ja motivoida myyjiä sekä kokemusta myynnin johtamisen työkaluista. Sinulla on vahva kaupallinen / liiketoiminnallinen kokemus ja tekninen tausta. Toimintatavoiltasi olet tavoitteellinen, asiakaslähtöinen, pragmaattinen sekä luottamusta herättävä. Johtajana olet innostava ja motivoiva hengen luoja. Sinulla on lisäksi hyvä suullinen ja kirjallinen englannin- ja suomen kielen taito.

Alstom tarjoaa ison vastuualueen, sekä erittäin vaativan ja haasteellisen tehtävän alan huippuyrityksessä. Saat ison talon edut sekä hyvän ansaintatason.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Johtava konsultti Teemu Tiainen, mob + 358 40 199 0743

Hakukoodi on "SDAL1".

NCC on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakentajista. Infrarakentaminen on vahva ja voimakkaasti kasvava rakentamisen alamme. Meillä on vankkaa kokemusta ja ammattitaitoa monipuolisesta pohja- ja maanrakentamisesta, siltojen uudis- ja korjausrakentamisesta sekä vesihuollosta. Rakennamme infraa sinne, mihin syntyy uutta tai missä vanha vaatii korjausta. http://www.ncc.fi/infrarakentaminen/

HAEMME
aluepäällikköä vetämään NCC Rakennus Oy:n infrarakentamisen yksikköä Pirkanmaalle ja vastaamaan uuden yksikön toiminnasta ja tuloksellisuudesta. Tehtäväsi muodostuu infrarakennusprojektien ja asiakassuhteiden hankkimisesta ja kehittämisestä ja johtamisesta. Toimipisteenäsi on Tampereen NCC:n toimipiste. Raportoit NCC Suomen Infrarakentamisen aluejohtajalle. Tule siis rakentamaan infrarakentamisen yksikköä Pirkanmaalle ja vahvistamaan NCC:n toimintaa mukavaan joukkoomme!

TOIVOMME SINULTA
rakennusalan koulutusta ja kokemusta maanrakennusurakoinnista 5-10 vuotta sekä jämäkkää, itsenäistä ja tuloshakuista työskentelyotetta. Tehtävässä menestyminen edellyttää myös vahvaa osaamista projekti- ja henkilöjohtamisessa. Arvostamme motivaatiota ja innostusta maarakentamiseen ja taitoa johtaa joukkoja innostaen olennaiseen keskittyen. Tunnet Pirkanmaan talousalueen markkinat ja potentiaalisen asiakaskunnan sekä ymmärrät liiketoiminnan johtamiseen liittyvät keskeiset tunnusluvut. Me tarjoamme mahdollisuuden päästä mukaan kehittämään suuren rakennusliikkeen Infrarakentamisen kasvavaa ja kehittyvää organisaatiosta ja vahvan organisaation tuen, jossa työskentelyä ohjaa rehti, reilu ja rento meininki

TARJOAMME
NCC tarjoaa monia mahdollisuuksia ja ympäristön, jossa työskentelyä ohjaavat vahva onnistumisen halu, vastuullisuus ja viihtyisä ilmapiiri. NCC arvostaa henkilöstönsä työn ja vapaa-ajan terveellistä tasapainoa ja työskentelee aktiivisesti sen puolesta. NCC:läiset ovat tyytyväisiä ja työstään ylpeitä!
Tutustu NCC:hen työnantajana http://www.ncc.fi/tule_toihin

 

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Toimitusjohtaja Esa Salosensaari, mob +358 50 336 7586 ja
Konsulttijohtaja Jukka Tuli +358 40 741 7330

Hakukoodi on "NCCAP 1".

Hotelzon on johtava hotellivarauspalveluihin erikoistunut kansainvälinen yritys, joka tarjoaa palveluja liikematkustajille, hotelleille ja matkailualan ammattilaisille. Hotelzonin varausjärjestelmä tarjoaa varaustoiminnallisuuden yli 140 000 hotelliin maailmanlaajuisesti.
Hotelzon Finland Oy on osa suomalaisomisteista Hotelzon International -konsernia, jolla on toimipisteet Helsingin lisäksi Winchesterissä, Lontoossa, Tukholmassa ja Hongkongissa.
Mittavan kasvun myötä Hotelzon Finland hakee nyt uutta Senior Project Manageria.

SENIOR PROJECT MANAGER

Tehtävässä vastaat Hotelzonin hotellivaraus- ja maksujärjestelmä -ohjelmistotuotteen globaaleista kokonaistoimitusprojekteista laajalle b-to-b asiakaskunnalle. Toimit Hotelzon:n edustajana asiakaskentässä: johdat projekteja ja projektitiimejä sekä vastaat projektien aikataulusta, suunnittelusta, organisoinnista ja laadusta. Vastuuseen kuuluvat vaatimusten määrittely, projektin sisällön rajaaminen, ratkaisujen suunnittelu, määrittely, tiimin kokoaminen, laadunvalvonta, aihealueen vahvistaminen ja projektin päättäminen. Toimit aktiivisesti yhdessä myynnin, teknisen tuen ja tuotekehityksen kanssa.

Menestyäksesi olet kokenut IT-projektipäällikkö, sinulla on liiketoimintaymmärrystä ja PMI/PMP/IPMA projektinjohto sertifiointi. Aikaisempi kokemus matkailualalta, GDS-järjestelmästä tai Travelport -ratkaisuista on etu. Ymmärrät liiketoimintaprosesseja. Olet parhaimmillasi haasteellisissa ja moniulotteisissa paikoissa. Toimintatavoiltasi olet asiakaslähtöinen ongelmanratkaisija sekä herätät luottamusta. Sinulla on hyvä kielitaito ja osaat kommunikoida eri sisäisten ja ulkoisten tahojen kanssa.

Hotelzon tarjoaa inspiroivan ja haastavan toimintakentän laajassa asiakaskentässä, itsenäisen työtehtävän ja kokemuksesi mukaiset edut. Kasvavana yrityksenä Hotelzon pystyy tarjoamaan myös etenemismahdollisuuksia.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Johtava konsultti Teemu Tiainen, mob + 358 40 199 0743

Hakukoodi on "PMHZ1".


InHunt Oy on yksi Suomen suurimmista Headhunting -toimijoista. Toimimme valtakunnallisesti, Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.
Edustamme toimialalla aivan uutta ja innovatiivista toimintatapaa. Toimintatavassamme korostuvat ehdoton varmuus, nopeus ja kustannustehokkuus.

MYYNTIPÄÄLLIKKÖ
Tule mukaan InHunt Oy:n uuteen InHunt Sales -palveluyksikköön
rakentamaan uutta toimintatapaa. Olet B to B myynnin energinen, itsevarma ja tuloshakuinen ammattilainen tai sellaiseksi kovaa vauhtia tulossa. Sinulla on halu ja kyky keskustella asiakasyritysten johdon kanssa heidän menestystarpeidensa ratkaisemisesta. Myy itsesi mukaan kovan luokan tuloksentekijöiden joukkoon. Keskustelet yrityksen johdon kanssa kuinka voit auttaa heitä erityisosaamisellasi sekä ainutlaatuisilla InHunt Headhunting - ratkaisuilla. Ohjaat keskustelua ja toimintaa kohti kauppoja.
Saat myydä. Saat oppia ja kehittyä. Saat vaikuttaa. Saat menestyä yhdessä meidän kanssa. Tule ammattilaisten joukkoon menestymään ja tekemään tulosta - myy itsesi meille!

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Toimitusjohtaja Esa Salosensaari, mob +358 50 336 7586

Hakukoodi on "INMP3".

Etsimme omalla alallaan merkittävälle kansainväliselle toimijalle haasteelliseen tehtävään Business Analystia vastaamaan johdon raportoinnista, budjetointiprosessista sekä yhtiön strategiatyöhön liittyvästä taloudellisen tiedon tuottamisesta. Konsernin tilintarkastuksiin liittyvät toimet, tilannekohtaiset katsaukset sekä ad-hoc raportointi ovat niinikään tekemisen keskiössä.

Jos sinulla on laskentatoimen korkeakoulututkinnon päälle rakentuva tieto- ja ymmärryspohja, kyky oppia nopeasti ja kypsän tavoitteellinen tapa lähestyä tehtäväkenttää, tämä tehtävä tarjoaa sinulle hyvän ja nopean kanavan kehittää osaamistasi. Liiketoiminnan ymmärrys raportoinnin ja relevantin tiedon tuottamisessa on tehtävässä menestymisen kannalta tärkeää. Sinun täytyy myös osata oikealla tavalla tuoda esiin johdon raportoinnissa asiakokonaisuuksia jolloin sosiaaliset taidot ja esiintymistaito auttavat niin ikään menestymään tehtävässä.

 

Jos olet kunnianhimoinen ja analyyttinen ongelmanratkaisija, omaat aidon kiinnostuksen laskentatoimen funktion kehittämiseenja sinulla on tarpeellinen kykykapasiteetti uralla etenemiseen, etsimme juuri sinua.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Konsulttijohtaja Ville-Veikko Häkkä, mob +358 500 429 007

Hakukoodi on "LFBA".

 

Headhunting  -KONSULTTI / MYYNTIPÄÄLLIKKÖ / MYYNTIJOHTAJA

Haemme InHunt Oy:öön b to b myynnin ja liiketoiminnan ammattilaista. Myy itsesi mukaan kovan luokan tuloksentekijöiden joukkoon. Tehtävä muodostuu kahdesta mielenkiintoisesta osa-alueesta - InHunt Headhunting - palvelun myynnistä ja InHunt Headhunting - toimeksiantojen toteuttamisesta.

Keskustelet yrityksen johdon kanssa kuinka voit auttaa heitä erityisosaamisellasi sekä ainutlaatuisilla InHunt Headhunting - ratkaisuilla. Ohjaat keskustelua ja toimintaa kohti kauppoja. Olet mukana toteuttamassa ja ohjaamassa erilaisia Inhunt Headhunting -toimintatapoja, jotka liittyvät johdon, keskijohdon ja asiantuntijoiden rekrytointiin.

Taustastasi ja kokemuksestasi riippuen yllä oleva titteli määrittelee toiminnan alkuvaiheen painotusta. Saat myydä. Saat oppia ja kehittyä. Saat vaikuttaa. Saat menestyä meidän kanssa.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Toimitusjohtaja Esa Salosensaari, mob +358 50 336 7586 ja
Johtava konsultti Teemu Tiainen + 358 40 199 0743

Hakukoodi on "INKO 6".

Kun olet valinnut itseäsi kiinnostavan tehtävän, niin täytätkö tarkemmat tietosi - jätä hakemus ja cv - lomakepohjaan ja sinne voit liittää myös oman hakemuksen ja cv:n. Kiitos !

Contact us



 
  InHunt Oy | Melkonkatu 22 A, 00210 Helsinki, Finland | Phone + 358 50 336 7586 | Fax + 358 9 615 00 209  
 
© Copyright InHunt Oy 2011 Design by Studio Obra, Platform by NettiSite